Joogaa ja elämää

Ranskalainen joogini Brigitte Deroses kertoo eräässä haastattelussa, kuinka jooga auttoi häntä hyväksymään elämän sellaisena kuin se on. Tuo ajatus, oman elämän hyväksyminen, sai minut miettimään, miten monenlaisia tarpeita jooga voi täyttää. Toisille se on fyysistä harjoittelua, toisille se tuo henkistä pääomaa. Usein jooga tulee osaksi elämää juuri silloin, kun etsii jotain: ehkä vastauksia elämän tarkoitukseen.

Elämä on erilaisten vaiheiden ja kausien vaihtelua – ja ehkä hyvä elämä on näiden kaikkien tasapainoa. Silti minulla vei vuosia hyväksyä se, että harjoitus on vain ja ainoastaan minua itseäni varten. Se ei ole näyttäviä asanoita tai itsensä vertaamista muiden taitoihin. Miten suoriudun harjoituksesta – sillä ei ole lopulta mitään merkitystä – sillä, että nousen matolle kylläkin.

Jooga opettaa minua hyväksymään kaiken sen, mitä tulee vastaan – elämässä ja harjoituksessa. Minun ei tarvitse väkisin pyrkiä tekemään jotain, mikä ei tunnu hyvältä. Sen lisäksi kehoni on viisaampi kuin itse tiedänkään. Se osaa kertoa, mitä se milloinkin tarvitsee, jos vain osaan pysähtyä kuuntelemaan sen viestejä. Sen vuoksi olen kai kiitollinen, että en ole ollut notkea superjoogi, joka olisi edistynyt harjoituksessaan vaivattomasti, vaan olen ennemminkin ollut tasaisen hidas taapertaja, joka jossain syvällä yhä unelmoi niistä näyttävistä asanoista. Ehkä juuri sen takia en ole loukannut itseäni enkä kokenut suuria pettymyksiäkään.

Jooga on jatkanut olemassaoloaan minun jokapäiväisessä elämässäni tasaisen varmaan tahtiin, niin tasaiseen, että en osaisi kuvitella enää minua ilman joogaa. Olen myös oppinut, että hyvä harjoitus on se, jonka jälkeen minulla on hyvä olla. Se on harjoitus, jonka jälkeen tunnen itseni kokonaiseksi ja eheäksi.

Joogaa minun on kiittäminen siitä, että tänään osaan kunnioittaa elämän kiertokulkua ja sitä, että osaan paremmin hyväksyä oman elämäni sellaisena kuin se sillä hetkellä on. Aluksi oli vaikea hyväksyä sitä, että harjoitus on erilainen joka päivä – aivan kuin minäkin. Toisinaan olen väsynyt, virkeä, energinen, rauhallinen tai levoton. Nyt jo uskallan kuunnella itseäni. Päivät eivät ole samanlaisia.

Sen lisäksi harjoituksesta taukoa tuovat kuupäivät ja naisten omat lepopäivät – ne, joille mieheni naurahtaa hieman huvittuneena. Minulle se on kuitenkin tapa kunnioittaa elämää ja muistutus siitä, että joskus on lupa – ja suotavaakin hiljentää ja rauhoittua – jopa henkiseltä tai fyysiseltä harjoitukselta. Intensiivisen harjoittelun vastapainoksi on lupa istua katsomaan televisiota miehen kylkeen ja olla vain.

Silti tuo lukemani lause puhuttelee minua syvästi: hyväksyä oma elämänsä. Tarkoittaako se sitä, että en yritä paeta tästä hetkestä enkä omaa itseäni? Ehkä se tarkoittaa sitä, että uskallan katsoa omaa itseäni silmiin ja kuunnella, miltä minusta tuntuu silloinkin, kun se ei tunnu mukavalta. Se tuntuu erityisen puhuttelevalta vuoden 2020 jälkeen, kun moni asia on muuttunut siitä, mihin olemme tottuneet ja mieli haluaisi kapinoida vastaan. Ehkä joogan avulla uskallan kohdata elämän sellaisena kuin se on – ei täydellisenä tai virheettömänä, mutta aitona ja tunteita herättävänä.

Teksti Marjo Michon

Kirjoittaja on joogannut vuodesta 2007 ja jooga on seurannut siitä asti hänen mukanaan eri elämänvaiheissa uskollisena kumppanina. Marjo kirjoittaa osoitteessa ranskattarena.com blogia, jossa hän pohtii omaa minuuttaan uudessa maassa.

Jätä kommentti