Joogaopettajan päivä – Sitoudun olemaan onnellinen, vapaa ja itselleni totta

Puhelinhaastattelu kymmeneltä, joogaohjaus kahdeltatoista, juttukeikka kolmelta ja vapaaehtoistyöhön liittyvä Skype-kokous kello puoli kuusi. Siinä välissä artikkelin tai kolumnin viimeistelyä, yhteydenpitoa eri medioiden kanssa, kirjaprojektin edistämistä sekä mukavan maadoittavia keskusteluja puolison kanssa niin päivän syömisistä, auton käytöstä, kaupassa käymisistä kuin lähitulevaisuuden suunnitelmistakin.

Suunnilleen tältä voisi näyttää tyypillinen (työ)päiväni. Käytännön järjestelyt, arjen askareet ja omat joogahetket solahtavat työhommien lomaan – välillä enemmän ja välillä vähemmän soljuvasti. Jooga on se muuttuja, muuttumaton elementti, joka luo lempeitä siltoja toimesta toiseen. Ilman sitä tämä freelancer-elämä – tai kuten nykyään muodikkaasti kutsutaan: hybridielämä – olisi todennäköisesti silkkaa kaaosta.

Yin & yang

En tiedä, onko kaltaisteni ”hybridien” realistista yrittää piirtää kuvaa tyypillisestä työpäivästään. Pelkästään näiden kahden sanan, työ ja päivä, nivominen toisiinsa edes jotenkin uskottavasti on omalla tavallaan haastavaa. Mikä ihmeen työpäivä? Päivä, jolloin tehdään työtä? Sen vastakohta on kai vapaapäivä? Olen kuullut, että näiden kahden pitäisi myös jotenkin merkittävästi poiketa toisistaan. Aika utopistinen ajatus.

Freelancerin elämässä työ ja vapaa-aika kulkevat usein käsi kädessä kuin rakastavaiset. Liitto on lämmin ja perustuu luottamukseen, mutta soraääniäkin kuuluu tasaisin väliajoin. Se kuuluu asiaan: sopiva määrä jännitteitä, kitkaa ja energiavaihtelua pitää sekä parisuhteen että (työ)elämän kiinnostavana. Työ- ja vapaa-aika ovat kolikon kaksi puolta: eivät toistensa vastakohdat, vaan painetut toisiaan vasten – kuin yin ja yang.

Hiukan kärjistäen voisin sanoa, että viimeisten vuosien ajalta en oikeastaan muista päivää, joka ei olisi – tavalla tai toisella – ollut työpäivä. Niin sanotulla vapaa-ajalla tapahtuu nimittäin aina myös työhön liittyvää ideointia, eräänlaista hiljaista visiointia ja materiaalinkeruuta. Vastaavasti työ tuntuu välillä, parhaimmillaan niin vapauttavalta, että sitä voisi jatkaa loputtomiin.

Kyse on paitsi toimeentulonlähteestä, myös ja ennen kaikkea intohimosta omaa työtä – ja kaikkia erinäisiä töitä – kohtaan. Niinpä koen, että osun lähimmäs totuutta sanoessani, että kysymys on elämäntavasta.

Roolista rooliin

Kerron tämän nyt, koska tämän moni halunnee jo kuulla: olen pian 32-vuotias, Rovaniemellä asuva nainen ja ammatiltani freelance-toimittaja. Tässä valossa oma lokeroni on suoraviivainen ja jämptisti selitettävissä.

Pieneen pakettiin tiivistetty, tarkkarajainen määritelmä alkaa kuitenkin hajota nopeasti käsiin, kun kerron, mitä muuta (työ)elämäni pitää – ja on viimeisten vuosien ajan pitänyt – sisällään: on valokuvaus- ja juontokeikkoja, käännöstöitä ja erinäisiä vapaaehtoistöitä, joogaopetusta, tietokirjan kirjoittamista, työskentelyä TV-yhtiöille, tiedottajan töitä, taiteen maisterin opinnot – ja syksyllä alkavat tohtorin opinnot.

Tässä välissä täytyy myöntää: kyllä, toiset päivät ovat yhtä rynnistämistä. Vaikka freelancer voi suunnitella aikataulunsa keskimääräistä paremmin ”itseään kuunnellen”, vuorokausiin ei ole tarjolla enempää aikaa kuin muillekaan. Kun töitä on paljon ja useampia dediksiä päällekkäin, työt täytyy sulloa hyvinkin naftin aikaikkunan sisään, ahtaasti ja nihkeästi kuin joogit eräällä ylibuukatulla saunajoogatunnilla aikoinaan.

Mielenkiintoinen esimerkki on kesältä 2019. Silloin minut pyydettiin erään harrastajateatterifestivaalin raatiin arvioimaan näytelmiä kolmen muun raatilaisen kanssa. Kun kävi ilmi, että olin opiskellut joogaopettajaksi Intiassa ja opettanut joogaa muun muassa kuntosaleilla ja yksityistilaisuuksissa, minut pyydettiin vetämään teatterilaisille aamujoogat. Tarjous oli kutkuttava ja tietenkin suostuin.

Toinen festaripäivä eteni siten, että heräsin hotellissa ennen kukonlaulunaikaa kirjoittamaan rästissä ollutta lehtiartikkelia, minkä jälkeen kipaisin nopeasti kevyelle aamupalalle ja lähdin sitten vetämään joogatunnin teatteriväelle. Tunti venyi hiukan yli aikarajan ja yleisöä alkoi valua saliin näytelmiä katsomaan. Suoritin sukkelan vaatteidenvaihdon ja ehdin nippanappa ajoissa omalle paikalleni raatilaisen rooliin. Silloin muistan miettineeni: jo vain sitä voi yhden vuorokauden aikana ehtiä moneen paikkaan ja rooliin!

Out of box

En ole koskaan osannut ajatella työtä ja vapaa-aikaa toistensa vastakohtina tai erillisinä elämän osa-alueina. Samaan tapaan myös omien roolien tai tittelien eritteleminen on aina ollut minulle varsin epämieluisaa. En ole halunnut hakata toimenkuviani kiveen tai tatuoida leimoja otsaan ilmaistakseni, kuka olen ja mitä teen.

Olen kaikenlaista, enkä yhtään mitään. Teen, mitä teen, kunnes muutan mieleni ja teen jotain muuta – kunnes jonakin kauniina päivänä en enää tee mitään. Haluan uskoa, että se tulee olemaan kaunis päivä.

Katoavien ja muuttuvien asioiden – kuten töiden ja kiinnostuksenkohteiden – lopullinen ja julkinen lukkoon lyöminen voi olla jopa, ellei vaarallista niin ainakin riskialtista. Sehän on sama kuin sulkisi itsensä laatikkoon ja teippaisi kannen sisäpuolelta kiinni. Laatikossa olisi perin vaikea olla onnellinen, vapaa ja itselleen totta.

Ajattelen, että mitä ikinä elämässä teenkään, tärkeintä on säilyttää tekemisen ilo ja aitous. Se onnistuu vain, kun antaa elämän virrata vapaasti liikaa vastaan panematta ja hyväksyy, että kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa tässä isossa, Universumin kokoisessa ”hybridikuvassa.”. Moni asia, josta olin itsekin kiinnostunut vielä hetki sitten, ei kiinnosta minua enää. Vastaavasti moni asia, josta en ole ollut ennen kiinnostunut, on alkanut vetää minua puoleensa. Vetovoiman imuun kannattaa aina antautua.

Tähänastisen elämäni olennaisin oivallus on tässä: ei minun tarvitse sitoutua olemaan yksi ja sama mikään.

Teksti Maria Paldanius
Kuvitukset Anna Kiuru

Jätä kommentti