Mies, joka puhuu tunteistaan

Bhagavad-gitan 12. luvussa päästään tekstin sydämeen.

Krishna on lätkässä. Ai Radhaan vai? Tietenkin, mutta samaan aikaan moneen muuhunkin.

Keneen? Juuri siihen Hän, Korkein tiivistyneenä oikeudenmukaisen pelastajaprinssin hahmoon, laulaa vastauksen Bhagavad-gitan 12. luvussa.

Mikä lumoavinta, jos vain pyrit kompuroidenkin eteenpäin hengellisellä tielläsi, se olet sinä! Aina jokin kohta saa sydämen hypähtämään: enkös minä olekin vähän tuollainen ja pikkuisen sellainen, Krishna on vähän lätkässä ja pikkuisen pihkassa minuun!

Tunne on niin vertaansa vailla, että sitä tahtoisi vain äkkiä ottaa haltuun kaikki Herran laulun 12. luvun tärpit ylittämättömän hurmaavan olennon mielenkiinnon herättämiseen.

Laulun kertosäe kuuluu: häneenkin Minä olen rakastunut.
Siis keneen?

Haussa tositarkoituksella ikiajoiksi

Siihen, kenellä ei ole mitään ketään vastaan, joka on aina ystävällinen ja myötätuntoinen kaikkia eläviä olentoja kohtaan, joka ei kuvittele omistavansa mitään tai olevansa muuta kuin todella on, joka käyttäytyy samoin kärsiessään ja onnensa hetkinä, joka on anteeksiantavainen ja perustyytyväinen joogi, joka pitää itsensä kurissa ja mielensä ja älynsä tiukasti Minussa.

Olen rakastunut siihen, joka ei kiusaa muita eikä kiusaannu muista ja jota mielihyvä ja mielipaha, ja maalliset pelot ja huolet eivät saa hallintaansa.

Olen lääpälläni siihenkin, joka ei itsekkäästi himoitse mitään vaan on puhdas, taitava ja huoleton, mutta ei levoton.

Siihen, joka kieltäytyy leimaamasta tapahtumia hyviksi tai huonoiksi, vaan on valmiina kaikkeen mitä häneltä odotan.

Sillekin sydämeni sykkii, joka on samanlainen ystävän ja vihollisen seurassa, kylmässä ja kuumassa, kunniassa ja häpeässä, voittaessaan ja hävitessään, kärsiessään ja nauttiessaan, ja joka on yhtä kotonaan kaikissa paikoissa, yhtä hiljaa saadessaan haukkuja ja kehuja, ja joka ei ole riippuvainen kenenkään tietyn (paitsi Minun) seurasta.

Tällaiset ihmiset ovat omistautuneet palvomaan Minua rakkaudella, ja minä rakastan heitä suuresti.

Krishna päättää rakkaudentunnustuksensa kertomalla, että se oli kuolemattomaksi tekevää Dharmaa. Se ken sitä mietiskelee pitäen Häntä kaikkenaan, se on Hänen oma kultansa.

Yrittäminenkin riittää

Radha on Radha, koska Hän on kaikkea tätä, kokonaan Krishnan. Kaikki me muut voimme nöyrästi vaan ruksia rasteja yllä olevaan listaan, missä kaikissa asioissa meillä olisi kehittymisen varaa.

Ja juuri se tekee arjestakin suuren, hykerryttävän jännittävän seikkailun.

Gitan 12. luku on antanut itsekehitykselleni suunnan: näitä ihanteita kohti voin pyrkiä, joka päivä, kaikissa olosuhteissa, missä elämäntilanteessa tahansa. Yhä uudelleen ne valelevat aivoni terveellisellä viisaudella: mitä väliä sillä on, mitä kuolevaiset minusta ajattelevat? Kun panostan tähän, Krishna ajattelee minusta hyvää!

Kun elämä on tuonut eteen vaikeuksia, jotka ovat lennättäneet minut rähmälleni raivon, katkeruuden ja itsesäälin rapakkoon, Gitan sivut ovat olleet kuin siivousliina, jolla kuraa voi pyyhkiä pois. Hankaluudet olivatkin maan pinnalle palauttava koe, joka näytti Gitan 12. lukua indikaattorina, kuinka pitkälle oikeasti olin pötkinyt eli enpä kovin kauas.
Krishnan lempeän ilkikurinen hymy valaisee kaaoksen saaden sen näyttämään järkevältä. Nöyrästi vaan yrittämään uudestaan!

Sillä mikä parasta: ihan vain se, että mietiskelemme hartaasti näitä Krishnan listaamia hyveitä ja otamme ne vakavasti, tekee meistä Hänen omiaan!

Herra ampuu tekosyyt alas

Krishnan rakkaudentunnustukset ovatkin minusta siis ihan paras teksti ikinä. Mutta siinä eivät vielä edes olleet kaikki Gitan 12. luvun sisältämät helmet.

Nimittäin ennen kuin alfaurosten alfauros alkaa puhua tunteistaan, Hän vastaa tärkeään kysymykseen. Ja vaientaa sen jälkeen kaikki mutta kun -mutinamme ja tekosyymme: jos Jumalan lähestymisestä yhdellä tyylillä ei tule mitään, niin tässä valikoima muita tyylilajeja, joita kokeilla.

Arjuna käynnistää luvun utelemalla, olisikohan parempi palvoa Jumalaa kaikkialla läsnäolevana, kasvottomana Voimana. Krishna vastaa, että toki Hänen luokseen ovat matkalla nekin, jotka hahmottavat Pyhän tällä tavalla ja pyrkivät elämään eettisesti, muita palvellen, tyynin mielin paremman maailman puolesta.

Mutta tämä tie on hidas ja vaikea. Paljon hauskempaa on sillä, joka rakastuu Jumalaan.
Häpeämätöntä itsevarmuutta uhkuen tämä rakastajista mahtavin neuvookin rakastumaan Itseensä. Hän huikkaa: anna mielesi ja älysi levätä Minussa, silloin pääset varmasti luokseni, siitä ei ole epäilystäkään!

Ai että eikö onnistu? No, jos et saa ripustetuksi mieltäsi Häneen, opettele keskittymään rupeamalla kurinalaiseksi, meditoivaksi joogiksi. Konsteja keskittymiskyvyn parantamiseksi ja suuntaamiseksi hengellisyyteen on kyllä tarjolla, kun niihin vain päättäväisesti tarttuu.

Teksti Nata Kisnanen
Kuva Devanath/Pixabay

Jätä kommentti