Polttoainetta keskusteluun

Matti Rautaniemen toinen kirja Tiedonjanoinen joogi kehittelee joogatutkimuksesta ammennettuja johtopäätöksiä kannanotoksi, joka koskee modernin joogan tilaa. Näkökulman kriittinen kärki kohdistuu etenkin kahteen karikatyyriin. Ensimmäinen on menneeseen takertunut fundamentalisti, jolle oma joogasuuntaus on ainoa oikea. Toinen on postmoderni joogi, joka hylkää suuret kertomukset, ja suhtautuu joogan filosofiaan välinpitämättömästi. Näiden lähestymistapojen tilalle Rautaniemi tarjoaa joogasivistystä, jonka perusta rakentuu joogan harjoittamiseen, filosofiaan, ja tutkimustietoon.

Kirjan omaleimaisuus piilee sekoituksessa, jossa historia ja tutkimustieto nostetaan tukemaan kirjoittajan omia mielipiteitä. Populaaritietokirjan otteeseen yhdistyy tuoreita arvioita modernista joogasta.

Joogasivistyksen ideana on hankkia mahdollisimman paljon joogaa koskevaa tosiasiatietoa ja arvioida sen perusteella, mihin itse haluaa joogaa käyttää, mitä päämääriä tavoitella tai ryhtyäkö hommaan laisinkaan. Lähestymistapa voi myös oikoa joogaa koskevia väärinkäsityksiä. Väärinkäsityksistä ei usein ole pitkä matka väärinkäytöksiin, joista joogassa ei ole koskaan ollut puutetta.

Vasta kirjan neljäs osa esittelee joogafilosofian peruskäsitteitä, vaikka läpi kirjan toistuu ajatus, jonka mukaan jooga on ensisijaisesti filosofia, josta johdetaan harjoituksia. Toisaalta filosofiaa on lähes mahdotonta ymmärtää, jos ei tunne harjoituksia. Onneksi niihin luodaan katsaus heti alussa. Harjoituksiin liittyy myös kirjan poleemisin anti: asanapainotteisuus edustaa joogan historiassa poikkeusta, ei valtavirtaa. Joogan ja meditaation erottaminen nähdään järjettömänä: ”Joogaopettajaan, joka väittää, että joogassa on kyse pelkistä asanoista ei voi luottaa.”

Rautaniemi näkee joogan historian suurimman muutoksen modernin joogan kehittymisessä viimeisen 200 vuoden aikana. Ympäri maailmaa levitessään jooga irtautui eteläaasialaisista aatteellisista juuristaan. Esimodernia joogaa määrittivät metafyysiset tavoitteet moksha ja kaivalya. Modernissa joogassa taas painottuvat terveys ja välitön hyvän olon tunne.

Joogan historian isoja linjoja ja vaikeita käsitteitä esitellään ymmärrettävästi. Dharma on selitetty oivaltavasti, huomioiden lukijaa koskevat rajoitukset. Perinteisen ja nykyisen, yhteisöllisen ja itsekeskeisen ajatusmallin erot ovat perustavia. Kirjan helmenä pidän analyysiä länsimaisen edistysuskon kehittymisestä ja miten harvinainen tämä näkökulma on maailmanhistorian ja useimpien kulttuurien näkökulmasta. Toinen loistava tiivistys koskee karmaa. Karma ei joogassa ole ensisijaisesti moraaliteoria. ”Sen ei ole tarkoitus opettaa, että on parempi tehdä hyviä tekoja kuin pahoja tekoja. Jos näin olisi, karman ongelma olisi helposti ratkaistu, eikä siihen tarvittaisi joogaa.”

Vastaako Tiedonjanoinen joogi herättämäänsä tiedonjanoon? Joogafilosofia on haastava aihe. Sen esittelyssä kirja pyrkii usein löytämään yhteisen nimittäjän hankalille teemoille, joista löytyy monenlaisia tulkintoja. Jotkut ”joogafilosofian mukaan” esitellyt aiheet kaipaisivat laajempaa käsittelyä. Kirja esittää, että sana jooga merkitsee yhdistämistä, vaikka Yoga-sutrassa tämä ei ole sanan ensisijainen merkitys. Joogafilosofian sanotaan edustavan radikaalia fenomenologiaa, jossa ”havainnon kohdetta ei voi olla olemassa ilman havaitsijaa.” Sankhyan mulaprakriti ei istu tähän, ja Yoga-sutra argumentoi ajatusta vastaan. Vasanat ja karmasayat on selitetty toisin kuin Yoga-sutrassa. Näissä esimerkeissä joogafilosofiaa esitellään yhtenäisempänä kuin mitä se on.

Pohdinnat joogan tietoteoriasta herättävät ajatuksia. Tutkimustiedon sanotaan tarjoavan luotettavampaa tietoa kuin joogatekstit ja harjoittajan kokemukset. Osittain näkökulma toimii joogan omistakin lähtökohdista. Paikkansapitävyys on joogatiedon tärkein testi, saadaan tieto sitten päättelemällä, havaitsemalla tai arvovaltaisesta lähteestä. Joogan metafyysiset päämäärät taitavat jäädä määritelmiensäkin perusteella tutkimustiedon ulkopuolelle. Näkökulman rajat näyttäisivät tulevan tässä kohtaa vastaan.

Aiheeseen liittyen kirja tarkastelee Georg Feuersteinin esittämää valaistuneen joogamestarin kritiikkiä. Feuersteinin mukaan valaistunut mielentila ei korreloi persoonallisuuden eheyden kanssa. Törkeitä esimerkkejä ovat gurujen seksiskandaalit; lievemmin guruhahmo osoittaa piittaamattomuutta toisten kärsimyksiä kohtaan. Kritiikki osuu osittain kohteeseensa. Gurun irvikuvat ovat häiriköitä, jotka on syytä pudottaa jalustoiltaan.

Käsittelyä olisi voinut laajentaa huomioimalla, että joogafilosofian gurumääritelmät eivät mene yksiin kansanomaisen valaistumiskäsityksen kanssa. Vedalainen tekstiperinne huomioi asian esittelemällä opettajan käyttäytymistä koskevia kriteereitä. Näihin lukeutuu toisten huomiointi. Krishna pitää joogeista parhaana ”sitä, joka näkee kaikkien ilon ja murheen kuin ominaan.” Yoga-sutra toteaa, että tilapäinen tai kuviteltu valaistuminen on este päämäärän saavuttamiselle.

Tiedonjanoinen joogi vertailee modernia ja esimodernia joogaa kannanottoja kaihtamatta. Lähestymistapa on paikoitellen yleistävä. Sen avulla Instagramin asanakuvaston asettaminen historialliseen viitekehykseen valottaa ilmiötä aivan uudella tavalla. Joogan filosofiassa yleistäminen johtaa luoviin ratkaisuihin, mutta myös ongelmiin. Ne toimivat kimmokkeena keskustelun jatkamiseen. Kirja esittelee näkökulmia, herättelee keskustelua – ja tärkeitä kysymyksiä. Moderni jooga kärsii filosofisista umpikujista ja aatteellisesta epämääräisyydestä. Se kaipaa ravistelua. Siihen Tiedonjanoinen joogi tarjoaa polttoainetta.

Teksti Janne Kontala

Matti Rautaniemi: Tiedonjanoinen joogi. Aula & co, 2021.

Jätä kommentti