Suurten seura

Sādhusaṅgaa eli pyhimysten tai suurten sielujen seuraa ylistetään kaikissa joogaperinteissä. Mutta mitä siitä oikeasti sanotaan?

Kaikilla joogapoluilla kuulee monesti puhuttavan sat-saṅgasta, sādhu-saṅgasta tai mahat-saṅgasta, hyveellisten, pyhien tai suurten sielujen seurasta, johon toisinaan yhdistetään kirtan-laulua, luentoja tai erilaisia rituaaleja. Sen perusidea on hyödyntää inhimillistä taipumustamme mukautumiseen. Seura tekee kaltaisekseen, molempiin suuntiin: aivan kuten tyhmyys tunnetusti tiivistyy joukossa, hyvässä seurassa meistä tulee parempia.

Nārada-bhakti-sūtra kertoo nimensä mukaisesti bhaktista sūtramuodossa. Seuraavassa otteessa kirjan kirjoittaja käsittelee ”suurten sielujen” seuran tärkeyttä bhaktin polulla. Tekemäni suomennos ja kommentaari tästä kirjasta ilmestyy syksyllä 2021 Gaudeamuksen kustantamana.

33. mahat-saṅgas tu durlabho ’gamyo ’moghaś ca

mahat – suurten; saṅgaḥ – seura; tu – mutta; durlabhaḥ – harvinainen; agamyaḥ – vaikeaselkoinen; amoghaḥ – erehtymätön; ca – ja.

Mutta suurten seura on harvinainen, vaikeaselkoinen ja erehtymätön,

Tässä sūtrassa Nārada kertoo kolme asiaa suurten sielujen seurasta. Hän aloittaa sanalla ”mutta” (tu) varoittaakseen meitä sekoittamasta tällaista seuraa mihin tahansa inhimilliseen seuraan. Suurten seura on Nāradan mukaan ensinnäkin harvinainen, koska tällaisia suuria sieluja on vaikea löytää. Bhagavad-gītān mukaan (7.3) tuhansista ihmisistä ehkä yksi pyrkii kohti täydellistymistä, ja näistäkin ehkä yksi saavuttaa päämääränsä. Sanskritinkielisen sananlaskun mukaan on runsaasti guruja, jotka vievät oppilaansa rahat, mutta todellisia guruja, jotka vievät oppilaansa kärsimykset, on harvassa. Jos löytää sellaisen ihmisen tai ryhmän ihmisiä, jotka innostavat eteenpäin bhaktin polulla, heidän seuraansa kannattaa empimättä hakeutua.

Sekä suurten sielujen etsimisessä että heidän seuraan pääsemisessään kannattaa hyödyntää modernia mediaa, jonka avulla voi esimerkiksi helposti kuunnella luentoja livenä maapallon toiselta puolelta. Mikään ei minusta kuitenkaan voita fyysistä läheisyyttä; siinä voi suurilta sieluilta oppia myös heidän esimerkkinsä kautta. Joskus suuren sielun pelkkä fyysinen läheisyys voi vaikuttaa elävöittävästi ja puhdistavasti, mutta se vaatii kuitenkin seuran tietoista hyödyntämistä. Joogaopettaja Janne Kontalalta olen kuullut esimerkin koppakuoriaisesta, joka istuu kuninkaan valtaistuimella. Se on hyvässä paikassa, mutta kuninkaallista valtaa sillä ei ole. Toisinaan näkee bhaktoja, jotka ovat hyötyneet hetkellisestä suurten seurasta enemmän kuin vuosia senkaltaisten kanssa seurustelleet.

Toiseksi suurten seura on vaikeaselkoinen. Eläessään ainakin osittain yläpuolellamme olevassa maailmassa, suuret sielut eivät aina käyttäydy tavalla, joka heti avautuu meille. Viime vuosisadan suuri bhaktiopettaja Bhaktisiddhānta Sarasvatī tapasi neuvoa oppilaitaan kunnioittamaan toista pyhimystä Vaṃśīdāsa Bābājīa etäältä, koska vaikkakin tämä oli suuri bhakta, hän ei ollut opettaja. Kerran Bhaktisiddhāntan oppilas löysi Vaṃśīdāsa Bābājīn istumasta vihasta puhisten Gangesin rannalta veteen johtava köysi kädessään. Oppilas kysyi häneltä, mitä oli tapahtunut. ”Suutuin jumalhahmoihini”, hän vastasi, ”koska he eivät suojelleet ashramaani varkailta. Heitin heidät Gangesiin!” Oppilas säikähti Vaṃśīdāsa Bābājīn käytöstä, mutta ei malttanut olla kysymättä, mikä köyden merkitys oli. Bābājī vastasi: ”No, heitin heidät veteen, mutta rakastan heitä kuitenkin, joten kiinnitin heidät ensin köyteen.”

Kolmanneksi suurten sielujen seura on erehtymätöntä siinä mielessä, että se aivan varmasti vie harjoittajaa eteenpäin bhaktin polulla. Eivät suuret sielut yksilöllisesti ole erehtymättömiä, ovathan hekin ihmisiä inhimillisine puutteineen, mutta jos oppilas viettää aikaa heidän kanssaan pitäen silmät auki ja käyttäytyen kunnioittavasti, hän tulee oppimaan paljon enemmän kuin itsekseen. Ja jos hän tavalla tai toisella saavuttaa heidän armonsa, hänen onnensa on taattu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin henkilö, joka loukkaa suuria sieluja. Caitanya-caritāmṛtassa (3.8) kerrotaan Rāmacandra Purī -nimisestä henkilöstä, joka kyllä hakeutui suurten sielujen seuraan, mutta päätyi aina etsimällä etsimään heistä vikoja. Nārada tulee myöhemmin kertomaan, miksi tämä on erityisen huono idea (70).

Mutta jos suurten seuraa on niin vaikea löytää ja ymmärtää, miten sen voi sitten saavuttaa? Tähän kysymykseen Nārada vastaa seuraavassa sūtrassa.

34. labhyate ’pi tat-kṛpayaiva

labhyate – saavutetaan; api – ja; tat – Hänen; kṛpayā – armostaan; eva – vain.

ja se saavutetaan vain Hänen armostaan,

Toisinaan sanotaan, että opettaja saapuu, kun oppilas on valmis. Nārada ei yhdy tähän ideaan. Suurten seura voidaan saavuttaa ainoastaan Īśvaran eli Jumalan armosta (on huomioitavaa, että kuten Patañjali, Nārada jättää tämän käsitteen varsin avoimeksi). Tässä näemme yhden henkisen elämän monista paradokseista: jos halutaan saavuttaa Jumala, täytyy saada suurten sielujen armo, ja sitä varten tarvitaan Jumalan armoa. Bhaktan ei toisin sanoen pidä jäädä odottamaan, että hänestä tulisi jollain tavalla valmis. Sen sijaan hänen kannattaa rukoilla Jumalan apua ja johdatusta, ja aktiivisesti etsiä itselleen oppimestaria ja ylevöittävää seuraa.

Mutta silti, miksi on niin, että Jumala johdattaa suurten seuraan ja suurten seura johtaa Jumalan luokse? Nārada vastaa tähän seuraavaksi.

35. tasmiṃs taj-jane bhedābhāvāt

tasmin – hänen; tat – hänen; jane – kansan; bheda – eron; abhāvāt – olemattomuudesta.

koska Hänen ja Hänen kansansa välillä ei ole eroa.

Jumalan ja hänelle täysin omistautuneiden sielujen välillä ei ole eroa heidän keskinäisen rakkautensa vuoksi. ”Pyhimykset ovat minun sydämeni ja minä olen aina heidän sydämessään”, Kṛṣṇa sanoo Śrīmad-bhāgavatamissa (9.4.68). Suuret sielut puhuvat alati Jumalasta ja omistautuvat joka hetki hänen palveluunsa, kun taas Jumala ei viihdy hetkeäkään poissa rakkaiden bhaktojensa seurasta.

Jumalan kansasta oppimestari on oppilaalle erityisasemassa. Kirjoituksissa sanotaan, että Jumala ilmestyy oppilaalle sisäisesti sydämestä käsin ja ulkoisesti oppimestarina, ja siksi erityisesti aloittelevaa oppilasta kehotetaan kohtelemaan oppimestaria kuten Jumalaa. Tunnetussa säkeessä sanotaan, ”Guru on Brahmā, guru on Viṣṇu, guru on Śiva, guru on korkein Brahman itse – siksi kumarran gurua.”

Nykyihmisen on vaikea hyväksyä ajatusta, että toiselle ihmiselle pitäisi kumartaa. Emmekö kaikki kuitenkin ole samanarvoisia? Kyllä, mutta olisi naiivia ajatella, että olisimme siksi myös samanlaisia. Jotkut ovat päässeet toisia pidemmälle bhaktin polulla. Toiselle ihmiselle kumartaminen – myös kirjaimellisesti – on itse asiassa erittäin hyödyllinen harjoitus varsinkin meille etuoikeutetuille nykyihmisille, koska se auttaa konkreettisesti ymmärtämään, ettemme ole maailman herroja.

Okei, joku voisi vastata, mutta eivätkö kaikki kuulemamme skandaalit guruista hyvin selvästi osoita, ettei kenenkään henkiselle elämälle tee hyvää olla toisten kumarreltavana? Jos oppimestari ajattelee, että oppilaat kumartavat hänelle eivätkä hänessä näkemälleen Jumalalle, hän on todellakin suuressa vaarassa ylpistyä ja langeta alas asemastaan. Guruskandaalit vahvistavat myös kirjoitusten lausunnon siitä, että suurten sielujen seura on harvinaista. Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa; sanonta itsessään kuitenkin lupaa, että todellista kultaa on olemassa.

Edistyessään oppilaan käsitys oppimestarista saattaa myös muuttua. Śrīmad-bhāgavatam (11.7) kertoo miehestä, jolla oli 24 gurua: maa, ilma, taivas, vesi, tuli, kuu, aurinko, kyyhkynen, pythonkäärme, meri ja niin edelleen. Jokainen näistä guruista opetti hänelle jotain henkisestä elämästä. Esimerkiksi maalta mies oppi kärsivällisyyttä ja ilmalta takertumattomuutta. Sama maa ja ilma ympäröi meitä kaikkia, mutta jollemme ole ensin puhdistuneet oppimestarin seurassa, emme pysty kuulemaan heidän opetuksiaan. Aikanaan oppimestari voi myös muuttua oppilaan ystäväksi.

Sama pätee siihen sydämen ääneen, jonka kautta Jumala ilmestyy bhaktalle sisäisesti. Jos pystyy kuulemaan sen – ja erottamaan sen mielen toiveista, kuvitelmista ja peloista – ei enää tarvitse ulkoista oppimestaria. Suurten sielujen elämänkerroista kuitenkin näkee, että myös nämä Jumalaa lähentyneet henkilöt hakeutuvat toisten suurten sielujen seuraan.

Teksti Måns Broo
Kuva Christoffer Leka

Jätä kommentti